Ota yhteyttä

Asiantuntijabrändi sosiaalisessa mediassa – mitä se vaatii?

Miten toimit edustavasti sosiaalisessa mediassa? Kuinka luot itsellesi luotettavan ja työnhakuprosessia tukevan ammattiprofiilin?

Jonna Muurinen

Kuulun perustaja, toimitusjohtaja ja pääkouluttaja.

Henkilöbrändi on sana, jonka kuulee nykyään usein. Tämä kirjoituksemme on alunperin vuodelta 2014. Nykyään tykkäämme itse puhua enemmänkin asiantuntijabrändistä tai asiantuntijaviestinnästä . Alunperin mielenkiintomme henkilöbrändäykseen on tietenkin noussut Kuulun omista asiantuntijoista, joille aihe on henkilökohtaisella tasolla hyvin läheinen. Olemme myös käyneet puhumassa ja kouluttamassa paljon työnhakijoita sosiaalisen median käytöstä työnhaun tukena. Käytännössä olemme käyneet läpi eri kanavia, miten niitä voisi parhaiten työnhaussa käyttää ja kuinka voi brändätä itsensä asiantuntijana. Henkilöbrändäys on pitkäjänteistä myyntityötä.

Mitkä ovat vahvuutesi?

Työnhakijan kannatta aloittaa siitä, että miettii omat vahvuutensa. Vahvuuksia vahvistetaan ja tuodaan esille erilaisin, itselleen ominaisin tavoin. Olemme keränneet Kuulun Pinterest-sivulle henkilöbrändäykseen liittyviä kuvia. Muistathan, että kun klikkaat kuvaa Pinterestissä, pääset alkuperäiselle sivulle, mistä kuva on peräisin. Jos siis asia kiinnostaa, klikkaa itsesi alkulähteille.

Tunnistettavuus

Suhteellisen pieni yksityiskohta, jolla voit kuitenkin vaikuttaa vahvasti on tunnistettavuus. Jos sinulle on tärkeää olla tunnistettava, käytä samaa profiilikuvaa jokaisessa kanavassa ja tuo vaikka ns. kansikuvilla ripaus persoonallisuutta mukaan profiiliisi. Linkitä myös profiilisi toisiinsa, jotta sinun kaikki sisältösi ovat helposti löydettävissä.

Kirjoittajan Twitter-profiili sekä Linkedin-profiili .

Fokusoi

Osaat varmasti paljon ja laajaltakin alueelta, mutta mikä on ydinosaamisalueesi? Jokainen on todella hyvä jossain, mutta mitä laajemmasta osaamisalueesta puhutaan, sitä herkemmin lähdetään ytimen ympäriltä pois. Nykyisin pätkätyöaikana ihmisillä on laajalti työkokemusta, mutta pohdi myös sitä mistä eniten pidät ja mihin haluat suuntautua. Etenkin alanvaihtajien on hyvä joskus jopa rajata pois tietoisesti tiettyjä alueita – voit pitää kokemuksesi esimerkiksi ylöskirjattuna LinkedInissä, mutta viesti aktiivisesti yhden osa-alueen ympäriltä niin, että muille muodostuu selkeä kuva osaamisestasi.

Viestinnän eri muodot: teksti, kuva, videot

Suosittelemme valjastamaan asiantuntijaviestinnän avuksi pari juuri itselle sopivinta kanavaa. Oletko visuaalisesti lahjakas? Miten olisi Instagram tai Pinterest? Sopisiko sittenkin kirjallinen sisältö parhaiten, blogi esimerkiksi? Oletko hyvä puhuja – tartu ehdottomasti videosisältöön! Älä kuitenkaan jaa samoja sisältöjä jokaisessa kanavassa, vaan muokkaa sisällöt kanavan mukaisesti. Mieluummin niin, että opettelee yhden kanavan käyttötavat perusteellisesti ja käyttää sitä, kuin että roiskii epämääräisesti joka suuntaan vähän sinne päin.

Mieti mitä jaat, miksi jaat, kenelle jaat, onko kaikkien tarpeen nähdä jakamasi sisältö, onko kaikkea tarpeen jakaa, minkälainen sisältö ja minkälaiset kontaktit auttavat kohti päämäärää tehokkaimmin.

Videoiden kohdalla pääset helpommalla, jos kokeilet ensin stooreja. Instagramin stooriominaisuus sopii asiantuntijalle erinomaisesti. Nykyisin sama ominaisuus löytyy myös Facebookista. Jopa LinkedIniin voit ladata videosi suoraan, jos näin haluat, joskaan kyseessä ei ole ihan stooria vastaava juttu. Siellä on kuitenkin totuttu katselemaan rosoisia asiantuntijavideoita, joskin noottia saattaa tulla tekstin puuttumisesta. Rohkeimmat kokeilevat livevideomahdollisuutta eri kanavissa.

Jos kuva ja video ahdistavat ajatuksena, harjoittele sitä rauhassa. Sillä välin voisit mahdollisesti luoda oman podcast-shown! Puhu, sinun ei tarvitse näkyä, jos sisältösi on mielenkiintoista.

Pelko pois ja astu rohkeasti esiin!

Suurin este oman osaamisen jakamiselle on taatusti ujous ja vaatimattomuus. Jos tämän esteen yli pääsee, vain taivas on rajana. Näytä maailmalle missä olet hyvä, mikä on juuri sinun asiantuntemuksesi ja jaa nämä asiat älykkäästi muillekin. Pahin moka on ajatella, ettei minulla ole mitään erikoista kerrottavaa. Asiantuntijana olet tietenkin perillä omasta asiastasi paremmin, kuin kukaan muu. Kerro se!

Persoonallisuus on se, mikä tekee juuri sinusta mielenkiintoisen seurattavan tietyn asian asiantuntijana. Anna siis myös persoonallisuuden tulla juttujesi läpi, ne tekevät sinusta muistettavan. Voit käyttää apunasi vanhaa kunnon tarinankerrontaa – aloita siis kysymyksestä miksi. MIKSI sinä olet kiinnostunut tästä asiasta ja miksi jaksat yhäkin jatkaa. Näin vetoat ihmisten tunnekeskukseen sen sijaan, että kertoisit vain analyyttiseen puoleen vetoavia MITÄ -vastauksia seuraajillesi.

Ota aikaa asiantuntijabrändillesi

Valitettavan usein kuvitellaan, että nyt kun minä alan suoltamaan asiantuntemustani verkkoon, niin kaikki alkavat seurata sisältöjäni. Muista, että kilpailet ajasta satojen ja tuhansien muiden alasi asiantuntijoiden kanssa, plus kaiken muunkin kiintoisan sisällön kanssa. Sisältösi ei automaattisesti yhtäkkiä houkuta ihmisiä lukemaan, vaan sen eteen täytyy tehdä töitä ja viesintään täytyy käyttää aikaa. Ennen kaikkea on tärkeä ymmärtää vuorovaikutuksen merkitys. Yksisuuntainen viestintä ei ole mielenkiintoista. Jos olet asiantuntija, ole myös valmis kertomaan siitä kahdenkeskisissä keskusteluissa!

Älä oleta muiden käyttävän sosiaalista mediaa kuten sinä

Jankutan koulutuksissani yllä olevaa lausetta, mutta törmään tähän jatkuvasti. Ihmiset OLETTAVAT, että muutkin käyttävät somea, kuten he itse. Jolleivät he itse lue LinkedInissä muiden tekemiä päivityksiä, helposti oletetaan, ettei niitä muutkaan lue. 

Jos aihepiiri kiinnostaa, koulutamme asiantuntijaviestintää, henkilöbrändäystä sekä social sellingiä mielellämme teillekin!

Pyydä koulutustarjous