Ota yhteyttä

Snapchat markkinointi – muutama esimerkki

22 lokakuuta 2015

Snapchat yrityksen markkinointikäytössä ei ole ihan helppo väline, mutta mahdollinen kuitenkin. Varsinkin jos ymmärrät kohderyhmäsi mieltymykset hyvin.

Jonna Muurinen

Kuulun perustaja, toimitusjohtaja ja pääkouluttaja.

Päivitetty 31.5.2023

Vaikka Snapchat tuli suureen tietoisuuteen jo muutama vuosi sitten Suomessa, se on yhä edelleen aktiivisessa käytössä. Tekemämme Suuren Snäppikyselyn tulosten mukaan  monet nuoret ovat käyttäneet Snapchatia Suomessakin jo useita vuosia. Vaikka nuorempi sukupolvi on siirtynyt käyttämään enemmän TikTokkia ja Instagram Liveä, Snapchat pitää edelleen paikkansa yhtenä sosiaalisen median keskeisenä alustana.

Miksi käyttäisit Snapchatia markkinointiin

Snapchatia voi miettiä markkinointikanavaksi silloin, jos kohderyhmä käyttää Snapchatia, tämähän on päivänselvää. Suuren Snäppikyselymme mukaan suurin osa käyttäjistä on hyvinkin nuoria, mutta mukaan tulee jatkuvasti vanhempaa väkeä. Kyselyymme vastanneista peräti 77% oli 13-20-vuotiaita. Vastaajia oli yhteensä 1648kpl. Jos siis markkinoidaan jotakin nuorelle ikäryhmälle, kannattaa ainakin pohtia Snapchatin ottamista markkinointinsa elementiksi.

Vastaajia kyselyymme oli 1648. Ikäryhmät esitetään taulukossa prosentteina.

Snapchatia itse asiassa käytetään Suomessa huomattavasti vähemmän, kuin muissa Pohjoismaissa. Sosiaalisen median asiantuntija, Harto Pönkä, oli päätellyt, että WhatsAppin runsas käyttö ja Snapchatin vähäinen käyttö , ja päinvastoin WhatsAppin vähäinen käyttö ja Snäpin runsas käyttö tuntuvat olevan yhteydessä toisiinsa. Nuoriso käyttää molempia sosiaalisen median välineitä ahkeraan keskinäiseen viestintään. Molemmat ovat nopeita ja henkilökohtaisia alustoja, ehkäpä ne siis kilpailevat keskenään käyttäjistä.

Kuvan lähde: https://harto.wordpress.com/2015/10/22/sosiaalisen-median-kaytto-suomessa-ruotsissa-norjassa-ja-tanskassa-whatsapp-ja-snapchat-kilpasilla/

Maailmalla markkinoijat kohisevat Snapchatista

Maailmalla kuitenkin nimenomaan suuret brändit ovat alkaneet budjetoida Snäppiin isoja rahoja. 750 000 dollarilla brändi voi esimerkiksi saada oman filtterin . Tällaista ovat kokeilleet jo esim. McDonald´s, Nike ja eri elokuvat. Voimme siis päätellä, että mikäli tällaista markkinointia haluaa kokeilla, on syytä varautua maksamaan.

Toisenlainen tapa on käyttää tunnettuja snäppääjiä kampanjansa promohenkilöinä. Blogaajamarkkinointihan on meillä Suomessakin jo tunnettua, mutta yhtään työkseen snäppäävää henkilöä ei ole korviin vielä sattunut. Naapurissa heitäkin jo on. Esimerkki tällaisesta Snapchat vaikuttajan avulla tehdystä kampanjasta on esimerkiksi Unicefin kampanja, joka toteutettiin Branden Harveyn kanssa, lue http://www.theshelf.com/the-blog/snapchat-campaigns. Tällaista voi olla haastavaa toteuttaa vielä Suomen mittapuussa, vaikka meilläkin on selkeitä Snäppi-idoleita jo olemassa. Nyt-liitteen jutussa kerrotaan kolmesta esimerkistä . Oma Snäppikyselymme vahvisti samaa – ne, joita seurataan, seurataan paljon. Muita sitten huomattavasti vähemmän.

Keskeisin ajatus: ymmärrä kanavaa, ymmärrä yleisöä

Vaikka jokaisessa markkinointipuheenvuorossa ja blogissa jankataan samaa lausetta ”Ymmärrä yleisöäsi”, viesti ei tunnu menevän perille. Silti vain tällä keinoin voi Snapchatissa onnistua markkinoijana. Hyvä esimerkki on Coca-Cola. Niin Snapchatissa kuin muissakin markkinointikanavissa ongelmana on ollut se, ettei markkinointiviestejä jakseta katsella. Snäpin markkinointivideoitakin katsottiin aiemmin keskimäärin kolmisen sekuntia. Cokis oli kuitenkin ensimmäinen, joka onnistui murtamaan tämän haamurajan. Miten se onnistui? Muuttamaan sisältö Snäppiyleisölle sopivaksi, ajattelemalla kohderyhmää . Se huomasi, ettei TV-mainosten uudelleenkäyttö Snäpissä toiminutkaan toivotulla tavalla, vaan Snäppiin piti kehitellä ihan erilaisia tarinoita. Lue koko juttu täältä .

Burberry puolestaan ei ole käyttänyt satoja tuhansia euroja, mutta se on ymmärtänyt yleisöään siinä, että he lanseerasivat ensimmäisenä isona muotibrändinä mallistonsa Snapchatin kautta ns. previewinä, eli ennakkonäytöksenä vain Snäpin seuraajille. Burberry kuuluu niihin tuotemerkkeihin, jonka uutuuksia jonotetaan ennen kuin ne ovat edes kaupoissa. Samanlaista on snäppääjäkansakin. Heidän on oltava paikalla juuri silloin, kun lanseeraus tapahtuu, muuten tämä jää näkemättä. Itse asiassa juuri tälläkin hetkellä Burberry vilauttelee mallistoaan upeasti Snäpissä. Upea on siis harvoin se sana, jolla voi snäppejä kuvailla. Snäpit ovat usein suttuisia ja heiluvia, mutta alla otos tämän illan mallistoesittelyistä. Esittelyä oli jännä katsoa, sillä ensin kuvissa oli perinteisiä huippumallin näköisiä ihmisiä kiiltokuvamaisissa kuvissa, jonka jälkeen samoja henkilöitä kuvattiin videolle. Mallit ja mallisto olivat kuin käsinkosketeltavissa heti.

Pienen yrityksen Snapchat-markkinointi

Pienempikin yritys voi kokeilla Snäppimarkkinointia ilman miljoonabudjetteja. Vielä ei ole Suomessa kovin paljon näyttöä Snäpin markkinointiponnistusten tuotoista, mutta ainakin radiokanavat ovat kehuneet Snäpin merkitystä, samoin Yle on ottanut Snäpin käyttöön. Itse olemme huomanneet Snapchatin merkityksen enemmänkin työnantajamielikuvan luomiseen hyväksi välineeksi, sillä koska olemme erityisen paljon panostaneet työpaikkaviihtyvyyteen, on se helppoa välittää Snapchatin välityksellä. Yllättävän paljon seuraajamme sitä kommentoivatkin.

Keinoja pienille ja keskisuurille yrityksille ja TAPAHTUMILLE voisi olla

1. Livesnäppäys

Tätä olemme itse kokeilleet joistakin koulutuksistamme. Yllättävän moni jaksoi seurata snäppejämme jopa useamman tunnin ajan. Livevideo tapahtumista on kuitenkin nyt THE juttu, josta kilpailee moni somealusta. Juuri samaa palvelua tarjoavat TikTok tai Instagram Live tai muut striimauspalvelut, mutta ehkä hieman eri näkökulmalla. Mikäpä sen hauskempaa ja henkilökohtaisempaa, kuin omalla puhelimella tehdyt snäpit juuri käynnissä olevasta tapahtumasta – parhaimmillaan vielä omilla kommenteilla ja piirroksilla höystettynä. Itse asiassa seurasin itse Suomen kuuminta festarikesää lähinnä Snapchatin avulla, niin artistien itsensä jakamana, kuin festariyleisönkin jakamana. VilleGalle sekä Stig snäppäävät jopa lavalta esiintyessään.

(Pe 22.10. voitte seurata livesnäppäämistämme Kirjamessuilta – siinäpä olisi muuten Kirjamessujen markkinoinnille hyvä vinkki: ensi vuonna snäppääjä talon puolesta!)

2. Anna seuraajille henkilökohtaista sisältöä

Snapchat on se kanava, jossa seuraajasi ovat täysin hallussasi. He eivät voi jaella sisältöjä minnekään ja jos niin halutaan, saadaan seuraajiin suora kontakti. Heille voi lähettää jopa yksityisviestejä. On myös helppo seurata kuka snäppejä oikeasti katsoo. Käytännössä Snapchat olisi mahtava paikka käydä aidosti keskustelua yleisön kanssa. Olemme itse käyttäneet tätä siten, että annamme somevinkkejä ja välillä jopa autamme yksittäisiä avunpyytäjiä. Tätä emme toki voi aina toteuttaa, mutta välillä tämä on kiva tapa kiittää seuraajia.

3. Pidä hulluja jännityksessä (= ennakkopuffaa tapahtumia / lanseerauksia)

Jos teillä on lanseerauksia tai muuta uutta tulossa, Snapchatissa on helppoa rakentaa pientä odotusta. Juuri tähän kohtaan en löytänyt omasta Snapchatistamme esimerkkiä, mutta McDonaldshan se on tätäkin jo tehnyt. Tuoteuudistusta puffattiin hyvissä ajoin kuvin.

4. Tee sisällöstä hauskaa

Snapchatissa ollaan rentoja ja hauskoja. Snäpissä olisi olla rento, hauska tai edes jollakin kulmalla kiinnostava. Kaikkia ei voi miellyttää, mutta monesti tämä onnistuu jos siten, että ei erityisesti yritä olla hauska.

Kiinnostaako yhteistyö Kuulun kanssa? Ota yhteyttä ja katsotaan mitä voimme tehdä yhdessä!

Ota yhteyttä