Ota yhteyttä

Kuulun uratarinoita, osa 2. Account managerin roolit

9 helmikuuta 2023

Kuulu työllistää päätoimisesti noin 25 digimarkkinoinnin osaajaa. Heistä tällä hetkellä kolme työskentelee account managerina. Lue lisää heidän roolistaan.

- Odotan innolla, millaisia yhteistyöprojekteja pääsen tekemään asiakkaan ja tiimin kanssa. On mahtavaa olla mukana näin energisessä ja osaavassa työporukassa, totesi Nina Liedes, elokuussa 2022 Account Managerin pestissä aloittaessaan.

Toisena tulokkaana niin ikään Account Managerin sekä tuottajan tittelillä samaan aikaan aloitti Kasperi Kivistö, joka kertoi myös odottavansa sitä, että pääsee kohtaamaan asiakkaita ja toteuttamaan mielenkiintoisia projekteja loistavassa tiimissä.

- Lisäksi minua kiinnostaa myyntityö, joka on itselleni uutta, Kasperi jatkaa.

Kuulun uratarinoita Miia, Kasperi, Nina

Kuvassa: Miia Pieniniemi, Kasperi Kivistö ja Nina Liedes.

Uratarinablogisarjamme on edennyt toiseen osaansa. Viime vuoden aikana kuululaisten rivistö on kokenut luontaisia muutoksia, kun osa työntekijöistämme on jatkanut uusien haasteiden parissa. Nyt ääneen pääsevät muutamat uunituoreet tulokkaat eli Nina ja Kasperi sekä jo jonkun aikaa talossa viihtynyt Account Manager Miia Pieniniemi.

Miten uusimmat tulokkaat päätyivät Kuululle?

Tuoreimmat tulokkaat Nina ja Kasperi – miten teistä tuli kuululaisia?

- Kesälomallani somevirtaani löysi tiensä useampaankin otteeseen Kuulun rekryilmoitus avoinna olevasta Account Managerin tehtävästä. Tehtävässä yhdistyivät niin mukavasti sekä osaamiseni että kiinnostukseni kohteet, että paikkaa oli ihan pakko hakea. Olin jo pitkään seurannut Kuulua somessa ja vakuuttunut työpaikan rautaisesta ammattitaidosta ja hyvästä työilmapiiristä, Nina kertoo.

 

Myös Kasperi oli kiinnittänyt Kuuluun huomiota mielenkiintoisena työnantajana jo aiemmin:

- Kun huomasin Account Managerin paikan, hain paikkaa pikimmiten. Ensimmäisen haastattelun jälkeen minulle ehdotettiin samalla nimikkeellä hieman eri positiota, jossa pääsisin hyödyntämään osaamistani videoiden ja tuotannon saralla vielä enemmän. Koko prosessi oli erittäin suoraviivainen, ja vastaukset tulivat todella nopeasti. Toimiva rekryprosessi antoi luotettavan kuvan myös talon muusta toiminnasta, Kasperi toteaa.

 

Account Managerin erilaiset työnkuvat Kuululla

Nina on koulutukseltaan liiketalouden tradenomi ja lisäksi hänellä on tutkinto graafisesta suunnittelusta. Pisimmän työuransa Nina kertoo tehneensä mainostoimistoissa asiakkuuspäällikkönä. Lisäksi häneltä löytyy työkokemusta myös erilaisista hanke- ja projektitöistä sekä rekrytoijan tehtävästä.

- Työnkuvani Kuulun yhtenä Account Managerina on toimia linkkinä asiakkaan ja tiimin välillä, kehittää asiakkaan kanssa yhteistyössä heidän markkinointiaan ja myyntiään ja olla mukana suunnittelemassa markkinoinnin sisältöjä. Account Managerin rooli on vetää projekteja siten, että ne pysyvät aikataulussa ja budjetissa sekä ovat sisällöltään sovitun mukaisia.

 

Myös Kasperin työnkuvaan kuuluu monipuolisesti erilaista asiakasviestintää, konseptointia ja myynnillisiä tehtäviä, mutta lisäksi myös videoprojektien tuotannollisia tehtäviä. Kasperi on niin ikään koulutukseltaan tradenomi, mutta tietojenkäsittelyn koulutusohjelmasta. Aikaisempaa työkokemusta hän on ehtinyt kartuttaa monipuolisissa markkinoinnin ja viestinnän tehtävissä pelialalla kuuden vuoden ajalta.

 

Moni on päätynyt Kuululle avoimen hakemuksen kautta

Miia Pieniniemi on toiminut Kuululla Account Managerina helmikuusta 2021. Hän on tullut taloon avoimen hakemuksen kautta, toisin kuin Nina ja Kasperi, jotka hakivat avoinna olevaa paikkaa.

- Päätin joulukuussa 2020 edellisessä työssäni, että nyt haluan tehdä jotakin muuta. Olin kuullut Kuulusta todella paljon hyvää, ja minulla oli tunne, että voisimme sopia toisillemme. Lähetin hakemuksen, ja aika pian kahden haastattelun jälkeen sain kuulla, että minusta tulee kuululainen, Miia kertoo.

Työ on Miian mukaan vastannut odotuksia – etenkin siinä vaiheessa, kun hän sai vastuulleen koulutusliiketoiminnan.

- Työnkuvani muuttui syksyllä 2021, kun koulutusliiketoiminta siirtyi minulle. Olen keskustellut työnkuvastani pitkin matkaa esihenkilöni kanssa ja kiinnostukseni kohteita on kuunneltu. Tykkään pyörittää prosesseja ja kokonaisuuksia, joten nykyinen homma vastaa toiveisiini.

Myös Miia on koulutukseltaan tradenomi liiketalouden koulutusohjelmasta. Miialla on aiempaa työkokemusta B2B-puolen asiakashankinnasta, jossa hän toimi asiakasvastaavana ja esihenkilönä sekä veti rekrytointiprosesseja.

- Tämänhetkiseen työnkuvaani Kuululla lukeutuvat koulutusten myynnin koko kaari tarjouksesta palautekyselyyn. Lisäksi huolehdin avointen koulutusten prosessista ja toimin asiakasvastaavana muutamalle digimarkkinoinnin asiakkaalle eli hoidan ohjausryhmiä ja laskutusta sekä vastaan asiakasviestinnästä.

 

Moni päätyy Kuululle avoimen työhakemuksen kautta, kuten kuvassa oleva Miia Pieniniemi.

Koulutuspuolen asiakkuuksista vastaava, Miia Pieniniemi, on päässyt itsekin muokkaamaan työnkuvaansa.

Tärkeimmät Account Managerin työssä tarvittavat taidot

Tärkeimpinä työssään tarvittavina taitoinaan Miia pitää vuorovaikutustaitoja, joita tarvitaan etenkin myyntitilanteissa ja muissa asiakaskohtaamisissa sekä järjestelmällisyyttä ja huolellisuutta, joita tarvitaan varsinkin koulutusten aikatauluttamisessa.

Nina nostaa keskustelussamme esiin hyvä organisointikyvyn, projektiosaamisen, ymmärryksen markkinoinnista ja asiakkaan liiketoiminnasta.

- Myös kyky tulla toimeen monenlaisten ihmisten kanssa on erittäin tärkeää, Nina jatkaa.

Kasperin mielestä kommunikaatiotaidot ovat keskiössä niin asiakkaiden kanssa kuin sisäisissä projekteissakin. Myös ymmärrys liiketoiminnasta sekä brändistrategiasta auttavat käymään kehittävää dialogia asiakkaiden kanssa.

- Tuottajan työssä myös organisointitaidot nousevat tärkeäksi – ja luovuuttahan markkinoinnin parissa tarvitaan aina!

 

Iloa ja onnistumisen kokemuksia

 

Mitkä asiat tarjoavat uusille ja ei-niin-uusille account managereille iloa ja onnistumisen kokemuksia?

 

- Saumaton tiimityö osaavassa porukassa ja se, että oppimista tapahtuu joka päivä. Jos olet kiinnostunut työskentelemään digimarkkinoinnin aallonharjalla, Kuulu on loistava työpaikka, jatkaa Nina.

- Mukavat työkaverit ja hyvä yhteishenki. Pilkettä pitää olla silmäkulmassa, jolloin tekeminenkin sujuu sutjakkaammin. Suurimpana ammatillisena motivaattorina on oman osaamisen kehittäminen, mikä on jo itsessään palkitsevaa, kommentoi Kasperi.

 

- Tuntuu mukavalta, kun pystyn auttamaan asiakasta juuri heidän tarvitsemallaan tavalla tai kun kouluttajat saavat mahtavaa palautetta koulutuksista. Ja ylipäätään se, että töissä saa olla sellainen kuin on, 💚 toteaa Pieniniemen Miia.
 

Kiinnostaako Kuululla työskentely? Laita avoin hakemus tulemaan ja tutustu sillä välin uutiskirjeeseemme!

Mukaan tiimiin?

Tilaa uutiskirje

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä

Kuulun uratarinoita