Ota yhteyttä

TikTok-markkinointi

19 joulukuuta 2022

TikTokissa on mahdollisuus erottua ja näyttää uusi puoli yrityksestä – oli tavoitteena sitten tunnettuuden lisääminen tai työnantajakuvan parantaminen.

TikTok on videoiden jakamiseen tarkoitettu sosiaalisen median kanava, joka tunnetaan parhaiten erilaisten tanssitrendien ja haasteiden kotina. Z-sukupolvi on kuin kotonaan TikTokissa ja milleniaaleille ja sitä vanhemmille TikTok saattaa tuntua edelleen hieman vieraalta. TikTok on kuitenkin räjähdysmäisesti kasvanut sosiaalisen median alusta, jossa on koko ajan laajempi yleisö käyttäjiä – ei pelkästään teinejä. 

Suomalaisia TikTok-tilejä on kirjoitushetkellä TikTokin mainostyökalun mukaan noin 1,2–1,5 miljoonaa. Ikäryhmittäin käyttäjämäärät Suomessa jakautuvat niin, että 13–17-vuotiaista emme saa tarkkaa tietoa, mutta muiden ikäryhmien suomalaiskäyttäjien määrät näet alla:

18–24v. 606 000–742 000  
25–34v.  339 000–415 000
35–44v. 158 000–194 000
45–54v. 91 000–113 000 
55+v. 67 000–83 000

TikTokissa on mahdollisuus erottua erilaisella näkökulmalla ja näyttää uudenlaista puolta yrityksestä – oli tavoitteena sitten työnantajakuvan parantaminen, tunnettuuden lisääminen tai uuden konseptin lanseeraus.

Miten TikTok-markkinointi voi hyödyttää sinun yritystäsi:

  • Lisää brändin tunnettuutta
  • Rakentaa yhteisöä
  • Myy tuotteita ja palveluita

Lisää brändin tunnettuutta TikTok-markkinoinnilla

Brändit, jotka ovat hyödyntäneet TikTokin mahdollisuuksia varhain, ovat lisänneet tunnettuutta erittäin pienellä investoinnilla.

TikTok tarjoaa myös melko tasapuoliset mahdollisuudet siihen, että video menee viraaliksi. Tässä on iso ero esimerkiksi Instagramiin ja YouTubeen, sillä TikTokissa tilit, joilla ei ole lainkaan seuraajia, voivat saada siitä huolimatta kymmeniä tuhansia katselukertoja.


 

 WithLoveEmilia Instagram

 

 

 

 

 

 

Rakenna yhteisö TikTok-markkinoinnilla

TikTokissa voi tavoittaa tuloksellisesti myös pieniä, vaikutusvaltaisia niche-yleisöjä. TikTokin algoritmi on äärimmäisen tehokas tunnistamaan käyttäjän mielenkiinnon kohteita – myös niitä pieniä markkinarakoja, jotka muissa kanavissa voivat jäädä muiden ominaisuuksien varjoon.

Oli kyse sitten kirjoista, taiteesta, urheilusta, muodista – TikTokissa on todella jokaiselle jotakin. Joten mihin tahansa brändisi on erikoistunut, voit löytää tehokkaasti oman yleisösi ja menestyä TikTokissa. TikTok on erinomainen yhteisönrakentaja, joten älä pelkää heittäytyä brändisi nicheen!

@vilpe_global Replying to @wibblywobblytimeylimey People driving by look twice #vilpekirill #vilpelife #vilpe #cutout ♬ original sound - VILPE

Myy tuotteita ja palveluita TikTokissa

TikTokista on tulossa potentiaalinen sosiaalisen median kanava myynnin kasvattamiseen ja liidien luomiseen. Maailmalla esimerkiksi hashtagilla #TikTokMadeMeBuyIt on yli 30 miljardia näyttökertaa!

Voit

  • Hyödyntää trendaavia hashtageja, kuten #tuepaikallista #tuepienyritysta (esimerkki alla olevassa videossa)
  • Kokeilla TikTok-mainoksia tai
  • Ohjata liikennettä kuvauksessasi olevaan linkkiin

Voi olla aikaa vievää päivittää profiilissa olevaa linkkiä manuaalisesti jokaisen uuden videon yhteydessä, joten kannattaa käyttää yhtä linkkiä, jonka takaa avautuu valikko jakamistasi linkeistä. Esimerkiksi LinkTree.

Voit klikata alla olevasta videosta KATSO NYT, niin näet kaikki siinä käytetyt hashtagit ja kuvaustekstit.

TikTok markkinointistrategia

TikTokiin ei kannata vain mennä päättömästi ja tarttua kaikkiin vastaan tuleviin trendeihin, vaan yrityksenä on tärkeää miettiä kanavastrategia, mikäli haluaa menestyä kanavassa.

Määrittele tavoite: Määrittele tavoite ja mieti miksi juuri teidän yrityksenne on TikTokissa. Haluatteko lisätä bränditietoisuutta vai ohjata liikennettä verkkosivuille? Käytä somestrategian rakentamiseen ja tavoitteiden asetantaan esimerkiksi SMART-kaaviota, jonka avulla tavoitteet voidaan rajata ja määritellä tarkasti.

Kokeile sisältöä ja löydä oma yleisö: Kun olet asettanut tavoitteesi, voit aloittaa kokeilun! Ja kokeilu TikTokissa on avainasemassa. Se, mikä toimii TikTokissa, on todennäköisesti erilaista sisältöä kuin se, mikä toimii muilla alustoilla. Tarvitaan siis paljon yritystä ja erehdystä.

Mieti, kuka kohdeyleisösi on ja millainen sisältö resonoi heitä. Käytä trendaavia ääniä ja tartu trendeihin, jos ne tukevat tavoitteitasi. Muista ottaa aikaa säännöllisesti analytiikkasi tarkasteluun nähdäksesi, mikä sisältö toimii, mikä vaatii säätämistä ja mitä jäi saavuttamatta.

Julkaise säännöllisesti: Säännöllinen julkaisutahti on kulunut fraasi, mutta merkityksellinen. Julkaise säännöllisesti sisältöä ja ole aktiivinen. Mitä aktiivisempi olet sosiaalisessa mediassa, sitä enemmän saat seuraajia. Mitä enemmän seuraajia sinulla on, sitä enemmän sinua pidetään luotettavana lähteenä, kun ihmiset etsivät palveluita alallasi.

TikTok-mainonta

TikTokin mainostyökalu on saman tyylinen kuin Facebookin ja Instagramin Meta Business Manager. Sillä voi luoda kohdennusvaihtoehtoja, asettaa budjetin ja luoda mainossisällön.

Haluatpa sitten tehdä myyntiä, ohjata liikennettä verkkosivustollesi tai julkaista uuden tuotteen, voi luova ja hyvin kohdistettu TikTok-kampanja tuottaa mahtavia (ja yllättäviä!) tuloksia.

TikTok-mainonnassa on tällä hetkellä kaksi budjetointivaihtoehtoa: päivittäisbudjetti ja kokonaisbudjetti. Kummallakaan vaihtoehdolla budjettisi ei ole kiveen hakattu – voit muuttaa budjettiasi milloin tahansa kampanjasi aikana.

Voit myös kohdistaa yleisöäsi muun muassa sukupuolen, sijainnin, iän ja kiinnostuksen kohteiden mukaan.

TikTokin mainossisältö

Aina, kun koulutamme TikTok-mainontaa, ohjeistuksemme on: älä tee mainoksia, tee tiktokeja. TikTok-mainonnassa on se erityispiirre, että sen ei tarvitse olla mainosmaisen kiillotettua. Toisin kuin Instagramissa, käyttäjät eivät etsi esteettisesti miellyttävää ja täydellinen siloiteltua sisältöä. Sen sijaan mainostesi pitäisi muistuttaa mahdollisimman paljon orgaanista TikTok-videota, joka näkyy For You -sivullasi.

Käyttäjät tunnistavat mainokset TikTokissa erittäin herkästi, joten TikTok-mainos tai vähintään mainoksen editointi kannattaa tehdä suoraan TikTokissa, jos vain mahdollista. Näin mainossisällöstä saa kanavaan sopivamman. Mikäli mainokseen lisätään tekstiä, niin on tärkeää, että ne muokataan TikTokin editorissa. Tällöin TikTok tunnistaa tekstit ja hakukoneoptimoi videota tekstissä käytettyjen avainsanojen mukaan.

Mainoksessa käytettävä ääniraita kannattaa valita suoraan TikTokista. TikTok suosii suosittuja ääniraitoja ja algoritmi suosittelee videoita usein ääniraitojen mukaan. On kuitenkin hyvä huomioita, että mainostavalla yrityksellä on käytössä rajalliset ääniraidat eli kaikkia trendaavia ääniä ei mainonnassa voi käyttää.

Seuraa Kuulua Tiktokissa :-)

Ja hei, tietenkin myös: tule seuraamaan meidän TikTok-tiliämme! Klikkaa itsesi Kuulun TikTok-tilille ja seuraa!

Lähteet:
https://later.com/blog/tiktok-marketing/

TikTok-koulutus

 

Sinua saattaa kiinnostaa myös kirjoituksemme

tiktok-kayttoopas-osa-1-algoritmi-fyp-ja-kanavakulttuuri