Meillä kaikilla on jo olemassa henkilöbrändi, halusimme sitä tai emme. On täysin meistä itsestämme kiinni, mihin suuntaan haluamme henkilöbrändiä kehittää. Tai haluammeko ollenkaan.
Kaikki riippuu siitä, mitä haluamme somekanavillamme saavuttaa? Haluammeko vahvistaa asiantuntijamielikuvaa, parantaa työllistymismahdollisuuksia tai vaikka vaikuttaa suurempiinkiin yhteiskunnallisiin asioihin? Kaikissa näissä tapauksessa tulee miettiä, miten saamme parhaan mahdollisen itsemme esille eri kanavissa.
Ensivaikutelmalla on väliä – myös somessa
Usein kiinnitämme paljon huomiota ensivaikutelman luomisiin silloin, kun tapaamme uusia ihmisiä kasvotusten. Mietimme vaatetustamme, ilmeitämme ja eleitämme. Haluamme tehdä kaikkemme, jotta meistä jäisi positiivinen ensivaikutelma tapaamisen ensi sekunneilla.
Liian harvoin tätä samaa mietitään somekanavien kohdalla. Aivan samalla tavalla ensivaikutelma muodostuu katsojalle digialustoilla ensimmäisten sekuntien aikana. Ensivaikutelmaa voi olla vaikea muuttaa tulevaisuudessa, ja siksi somekanavien ulkomuoto onkin tärkeä osa henkilöbrändäystä.
Henkilöbrändi on aitoutta
Henkilöbrändi aiheuttaa sanana monenlaisia tunnereaktioita. Mielestäni tämä on turhaa silloin, kun henkilöbrändiä käsitellään aidosti oman persoonan kautta. Henkilöbrändi ei saa olla mitään keksittyä, näyteltyä tai päälle liimattua.
Aidosti omien vahvuuksien esille tuominen ja ammattimainen somepresenssi luovat tavoitteiden mukaista läsnäoloa somekanavissa. Kukaan ei jaksa pitää yllä roolia kovinkaan pitkään, ja juuri sen vuoksi henkilöbränädyksen tehtävänä on tuoda oma itsemme esille mahdollisimman suopeassa valossa.
Kuten yritysmaailmassakin, brändin vahvuus perustuu siihen, kuinka brändimielikuva toistuu yleisölle eri kosketuspisteissä. Brändin tulee olla yhtenäinen, sillä muuten brändimielikuva ei säily laadukkaana. Miten tämä sitten liittyy henkilöbrändäykseen?
Jotta voimme näyttytyä sammalla tavalla fyysisessä tapaamisessa ja somessa, on meidän vain oltava aitoja omia itsejämme. Olisi ristiriitaista, jos vetäisimme somessa jotain roolia, ja kadulla kohdatessa olisimme täysin erilaisia. Tämä on se syy, jonka vuoksi aitous on niin tärkeää puhuttaessa henkilöbrändistä – feikkiä ei kukaan jaksa ylläpitää kovinkaan kauaa.
Henkilöbrändejä tarvitaan
Tutkimuksen mukaan 82% kuluttajista luottaa helpommin yritykseen, jos yrityksen toimitusjohtaja ja johtoryhmä ovat aktiivisia sosiaalisessa mediassa. 77% ostaisi todennäköisemmin tällaiselta yritykseltä. (CMO Guide to LinkedIn)
Nykypäivänä henkilöiden aktiivisuuden merkitys sosiaalisessa mediassa on kasvanut huomattavasti. Henkilöt kiinnostavat enemmän kuin yritykset, jonka vuoksi aktiivinen somenäkyvyys auttaa yrityksen viestintää ja sanoman vaikutusta. Henkilöbrändejä siis tarvitaan, sillä henkilöprofiileilla on keskimäärin enemmän seuraajia kuin yritysprofiileilla. Henkilön viesti myös uskotaan helpommin kuin kasvottoman yrityksen. Kaikki tämä vaikuttaa mielikuviin yrityksen luotettavuudesta, lähestyttävyydestä ja ja läsnäolosta.
Vahvimmilla nykypäivänä on siis yritys, joka saa sanansaattajakseen joukon henkilöbrändejä. Henkilöt tulevat useimmin yrityksen sisältä, jolloin henkilöstön aktiivisuuteen sosiaalisessa mediassa kannattaa panostaa. Motivoi, kouluta ja kannusta henkilöstöä luomaan sosiaalisen median presenssi, joka hyödyttää yksilön itsensä lisäksi myös työnantajaa.
Helpot vinkit henkilöbrändin kehittämiseen
1. Profiilikuva on kaiken perusta
Ammattimaisella profiilikuvalla annat selkeän viestin yleisöllesi. Profiilikuvan tulee olla lähestyttävä: muista iloisuus! Ota profiilikuva tasaista taustaa vasten hyvässä valossa. Yleisesti suositellaan kuvaa, jossa olet vain sinä. Näin ollen henkilöbrändi kohdistuu juuri sinuun, ei kuvassa oleviin muihin henkilöihin. Suosi puolikuvaa jotta olet nopeasti tunnistettavissa! Pidä kuva ajan tasalla, nyrkkisääntönä voisi olla että yli vuoden vanha otos on jo liian vanha. Lue lisää vinkkejä henkilökuvaamiseen täältä.
2. Taustakuva on ilmainen mainostila
Facebookissa, Linkkarissa, Twitterissä ja Youtubessa on mahdollista liittää profiiliin taustakuva. Mieti, mitä voisit tässä ilmaisessa mainostilassa viestiä! Kansikuva on helppo tehdä esimerkiksi canva.com -ohjelmalla, joka antaa automaattisesti oikean kokoisen kuvapohjan. Taustakuvan puuttuminenkin viestii jotain, kannattaa siis luoda henkilöbrändiisi sopiva taustakuva. Käy katsomassa ideoita muiden profiileista!
Lue lisää Canvasta.
3. Tee someprofiileistasi yhtenäiset
Jotta olisit helposti tunnistettavissa yli kanavarajojen, kannattaa käyttää samoja profiili- ja taustakuvia kaikissa somekanavissasi. Tämä auttaa brändin rakentamisessa ja viimeistellyn kuvan luomisessa. Hyvä kikka on myös tehdä katsojan liikkuminen helpoksi somekanaviesi välillä: linkitä kanavat toisiinsa ja kannusta ihmisiä kurkkaamaan myös muihin profiileihisi!
4. Mieti äänensävy, jolla viestit
Kaikessa digitaalisessa kommunikoinnissa kannattaa muistaa, että digiviestinnästä puuttuu aina elekieli ja äänenpainot. Näin ollen viestintää tulee miettiä erityisen tarkasti. Mieti, mihin keskusteluihin haluat lähteä mukaan, ja millaisena keskustelijana haluat tulla tunnetuksi. Viestit tulkitaan kirjoitetussa tekstissä helpommin väärin, joka tulee tiedostaa kaikessa kommunikoinnissa somekanavien virrassa. Vai kuka haluaisi leimautua tylyksi töksäyttelijäksi?
5. Katse digitaaliseen jalanjälkeen
Henkilöbrändin kannalta on myös oleellista, millainen digitaalinen jalanjälkesi on tällä hetkellä. Milloin viimeksi googletit itsesi? Vastasiko hakutulos sitä mielikuvaa, jonka haluat itsestäsi antaa?
Työelämän ammattilaisina kannattaa pohtia, millainen historia näkyy somekanavissasi, ja puhuuko se nykyisten tavoitteidesi puolesta. Somekanavat kannattaa siivota vastaamaan nykypäivän intressejä. Muuten nuo kuvat, julkasut ja kommentit ovat entistä paremmin muiden katsottavissa ja nousevat mahdollisesti myös Googlen hakutuloksissa.
Meillä kaikilla on siis henkilöbrändi. Suosittelen viimeistelemään sen niin, ettei epäedullinen henkilöbrändi ainakaan estä sinua saavuttamasta unelmiasi! Kuten huomaatte, alkuun pääsee jo hyvin pienillä askelilla.