Aktiivinen bloggaaminen tuo yritykselle paljon erilaisia hyötyjä. Osa hyödyistä voidaan mitata hakukonenäkyvyyden avulla, mutta lisäksi yritysblogi auttaa esimerkiksi brändi-imagon rakentamisessa, kohderyhmän sitouttamisessa ja luottamuksen luomisessa.
Keywords eli avainsanat – apu blogikirjoitusten luomiseen
Vaikka linkittäminen ja sivujen optimointi on todella tärkeää hakukonenäkyvyyden kannalta, hakukoneoptimointi on myös sisältöjen huolellista suunnittelua. Joskus hyvät tulokset vaativat aktiivista blogitekstien rakentamista juuri yrityksen toimintaan liittyvien pitkien avainsanojen ympärille. Kannattaa siis laajentaa tärkeitä hakusanoja ja ideoida blogikirjoituksia niiden ympärille. Tällä tavalla voi tarjota arvokasta ja optimoitua tietoa sitä hakeville.
Lisää nettisivukävijöitä blogin avulla
Google pitää liikenteestä. Blogin avulla on helppo ohjata ihmiset lukemaan tuoretta sisältöä yrityksen sivuille. Uusi blogijulkaisu on helppo jakaa somekanavissa tai vaikka uutiskirjeessä. Mitä enemmän ihmisiä sivuilla käy, sitä parempi hakukonenäkyvyyden kannalta. Kävijämäärien lisäksi Google huomioi hakujen ja sisältöjen vastaavuuden seuraamalla takaisinklikkauksia. Useinhan nimittäin käy niin, että tulos vaikuttaa hyvältä mutta kun sivua tarkastelee lähemmin, ei siltä löydykään mitään relevanttia. Tuloksena hakukonekäyttäjä klikkaa takaisin hakutuloksiin ja etsii tarpeitaan paremmin vastaavan linkin.
Pelkän liikenteen lisäksi blogi rakentaa yleisön ja yrityksen välistä suhdetta vahvemmaksi. On todennäköistä, että blogista löytyy jotain, mitä kohderyhmä ei ole edes ymmärtänyt tarvitsevansa. Se jos mikä ilahduttaa. Positiiviset kokemukset online siirtyvät henkilökohtaisiksi suosituksiksi ja näin yrityksen maine ja brändi kasvavat ja vahvistuvat!
Linkitykset
Jos blogi on kiinnostava, hyvin kirjoitettu ja sitä muistetaan vielä lisäksi markkinoida muissa kanavissa, blogi alkaa saada linkityksiä myös muualta. Tämä tarkoittaa, että ihmiset jakavat blogikirjoituksia verkossa ja blogin hakukonenäkyvyys paranee. Hakukone arvioi sisällön luotettavuutta, ja ulkopuoliset linkitykset viittaavat sisällön olevan hyvälaatuista.
Myös sivuston sisäisiä linkityksiä kannattaa tehdä, sillä hakukoneet näkevät sivuston olevan hyvin jäsennelty ja looginen kokonaisuus. Lisäksi lukijoiden on helppo löytää entistä enemmän itseään kiinnostavaa sisältöä kun sisäisiä linkkejä on oikeissa paikoissa. Parhaassa tapauksessa lukija viettää tovin jos toisenkin sivustolla klikaten itseään kiinnostavia linkkejä.
Blogi sitouttaa
Blogin avulla on helppo varmistaa, että kohderyhmä löytää hyödyllistä sisältöä. Loppuun asti mietitty sisältö sitouttaa kohderyhmän, vastaa kysymyksiin, innostaa ja parantaa yrityksen ja asiakkaan välistä luottamussuhdetta.
Lähde: Social Media Today – What Will Blogging do for Your SEO? A Lot Actually