Ota yhteyttä

Kuvat ja some – saako julkkista kuvata terveyskeskuksessa?

Kuvat ja some: mitä pitää huomioida jakaessaan ottamiaan kuvia sosiaalisessa mediassa? Saako julkkiksia kuvata tai saako heitä kuvata terveyskeskuksessa?

Tämä kysymys on hyvinkin ajankohtainen. Ihmiset ottavat nykyään paljon kuvia – itsestään ja toisista. Kuvausluvat ja ihmisten kuvaaminen ovat juridisesti kaksijakoinen asia: Toisaalta Suomessa on melko kattava sananvapaus, joka pitää sisällään myös tietyltä osin kuvaus- ja kuvien julkistamisvapauden. Toisaalta taas ihmisen yksityiselämää on haluttu suojata mm. kotirauhaa ja yksityisyyden suojaa käsittelevillä laeilla.

Yksityisyyden suoja

Lähtökohta on se, että ketään ei tule kuvata vastoin hänen tahtoaan tai julkaista kuvaa ilman kuvauksen kohteen lupaa. Poikkeus tähän on julkinen henkilö julkista tehtävää suorittaessaan. Julkkiksilla on yksityisyyden suoja, mutta ei kuitenkaan niin suuri kuin meidän tavisten. Katsotaan, että julkkiset julkisuuden ”hyväksikäyttäjinä” eivät ansaitse niin suurta yksityisyyden suojaa kuin tavalliset ihmiset.  Koti, oli sitten julkkiksen tai taviksen koti, on kuitenkin aina kotirauhan piirissä. Kotirauha on ehdoton ja asukkaat ja heidän vieraansa nauttivat kotirauhan ja yksityisyyden suojaa.

Kuvaaminen julkisella paikalla

Julkiset paikat, joihin kaikilla on pääsy, eivät kuulu kotirauhan piiriin. Eli kadulla, kaupoissa, torilla ja konserteissa saa vapaasti kuvata ihmisiä, ellei tilojen haltija hallinnan perusteella ole sitä nimenomaisesti kieltänyt. Monesti esimerkiksi konserteissa on nimenomaan kielletty kuvaaminen, ja fiksu kuvaaja noudattaa tätä.

On kuitenkin hyvä muistaa, että julkisellakin paikalla ihmisellä on turvanaan yksityisyyden suoja, jonka perusteella häntä ei saa kuvata tilanteessa, joka on kuvattavaa loukkaava.

Tutkin terveyskeskusasiaa hieman syvemmin: Apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt pitää suotavana, että henkilö, joka haluaa valokuvata terveyskeskuksen odotustilassa, ohjataan ottamaan yhteyttä terveyskeskuksen henkilökuntaan ennen kuvaamista. Näin voidaan huolehtia, että potilaiden yksityisyyden suoja toteutuu. Tämän perusoikeuden merkitys korostuu, kun on kyse henkilön terveyttä koskevista asioista, jotka ovat pääsääntöisesti salassapidon alaisia. Jo tieto siitä, että henkilö on terveydenhuollon potilaana, on salassa pidettävä. Apulaisoikeusasiamies katsoo kuitenkin, että valokuvaaminen terveyskeskuksen odotustilassa ei voi edellyttää erityistä lupaa. Luvan vaatiminen ei olisi lainmukaista, sillä sananvapauteen kuuluu, että sen käyttäminen ei vaadi ennakkolupaa.

Katsoisin siis, että myös julkkiksen yksityisyyden suoja yltäisi tämän perusteella terveyskeskuksen odotustilaan : julkkis ei ole paikalla suorittamassa julkista tehtävää ja ilman hänen lupaansa en kuvaisi julkkista terveyskeskuksessa. Tärkeä on myös muistaa, että valokuvan julkaisemista koskee vielä omat säädöksensä !

Kokeile STT:n mielenkiintoista kuvien jakamiseen ja julkaisuun liittyvää testiä, se löytyy täältä

Jäikö jokin asia vielä mietityttämään? Ota yhteyttä ja katsotaan yhdessä mitä voimme tehdä!

Ota yhteyttä

Katso myös mitä blogikirjoituksen kirjoittaja tästä asiasta sanoo videolla: