Ota yhteyttä

6 vinkkiä avoimen työhakemuksen kirjoittamiseen – näin nappaat työn!

Arviolta jopa noin 80% työpaikoista täytetään ilman julkista työpaikkailmoitusta. Yritykset suosivat avoimia hakemuksia, sillä se säästää aikaa ja rahaa.

Piilotyöpaikoista puhutaan nykypäivänä paljon. Arviolta jopa noin 80 prosenttia työpaikoista täytetään ilman julkista työpaikkailmoitusta ( lähde ). Yritykset suosivat rekrytointeja suorien hakemusten perusteella, sillä se säästää puhdasta aikaa ja rahaa.

Työnhakijan kannalta avoimen hakemuksen kirjoittaminen voi kuitenkin olla ajatuksena haastava. Miten haen työpaikkaa, jota ei ole edes olemassa? Kuinka osaan lähestyä mielenkiintoisia yrityksiä tuloksellisesti? Miten suhtaudun pettymykseen, jos tulen torjutuksi?

Mitä jos kuitenkin kirjoittaisit hakemuksen juuri siihen yritykseen, johon olet aina halunnut töihin? Olen vakuuttunut, että hakemuksesta tulee silloin mahdollisimman vaikuttava. Motivaatio ja intohimo on helpompi tuoda esille, kun vilpittömästi unelmoi kyseisestä työpaikasta. Selatessasi valmiita työpaikkailmoituksia joudut usein tekemään kompromisseja – ja se näkyy herkästi lähetettävässä työhakemuksessa.

Itse painin vuosia samojen kysymysten äärellä. Lykkäsin avoimien hakemusten lähettämistä samalla ymmärtäen niissä piilevän mahdollisuuden. Hakemuksia lähti silloin tällöin eri työpaikkailmoituksiin ilman suurta paloa ja intoa. Hakemuksista muotoutui latteita, hajuttomia ja mauttomia.

Olin ajatellut hakevani unelmieni työpaikkoihin ”sitten joskus”. Kunnes vihdoin päätin tarttua härkää sarvista viime syksynä. Tiesin, että Kuululle tulee jatkuvasti valtavat määrät avoimia hakemuksia, joten omastani piti tulla kertalaakista timanttinen.

Onnekseni hakemukseni erottui joukosta, ja olen työskennellyt Kuululla kohta neljä kuukautta. Seuraavassa listaan muutamia oppimiani vinkkejä, joiden avulla hakemuksen voi saada erottumaan massasta:

Tutustu yritykseen huolellisesti etukäteen.

Seuraa somekanavissa, tutustu arvoihin, lue artikkeleita ja kontaktoidu henkilökunnan kanssa LinkedInissä. Tykkää, jaa ja kommentoi yrityksen ja henkilökunnan julkaisuja – tee itsestäsi näkyvä! Nimesi varmasti jää mieleen, jos teet tätä pitkäjänteisesti. Tällöin rekryävällä taholla on jo ennakkoon tiedossa, että yritys on sinulle tuttu ja näin ollen olet hyvin kärryillä, mitä heillä tehdään. Annat siis motivoituneen vaikutelman itsestäsi.

Käytä oikeaa äänensävyä.

Oletko ajatellut, millä tavalla puhuttelet yrityksen edustajaa? Onko tyyli asiallinen vai rennompi? Kaikki tämä riippuu vastaanottajan preferensseistä. Tutustu siis mielellään henkilöihin yrityksessä, kontaktoi heidät esimerkiksi LinkedInissä. Hetken seurailtuasi yrityksen edustajien julkaisuja eri kanavissa, saat paremmin kiinni siitä, millä tyylillä voit heihin olla yhteydessä. Aavistuksen liian muodollinen on yleensä turvallisempi ratkaisu kuin hyvin epämuodollinen. Kunnioita myös yrityksen henkilökunnan vapaa-aikaa, ja harkitse lähetätkö yksäreitä Facebookissa, Instagramissa vai pitäytyisitkö kuitenkin LinkedInissä ja sähköpostissa. Tähän vaikuttaa myös yrityksen toimiala. Rennommat toimialat, esim. markkinointi ja media-ala ovat todennäköisesti myös rennompia viestinnässään kuin perinteisesti konservatiivisempi lakitoimisto tai finanssiala. 

Lisäksi on osattava kertoa selkeästi, mitä hyötyä omasta osaamisestasi on yritykselle. Kirjoita siis aina juuri yrityksen näkökulmasta, äläkä keskity siihen miten sinä itse hyötyisit työpaikasta. Suurin osa työhakemuksista alkaa sillä, miksi yritys kiinnostaa itseä. Se on toki tärkeää, mutta heti seuraavaksi kannattaa kertoa, mitä yritys sinulta saa. Mitä ilman he eivät pärjäisi? Mitä arvokasta sinulla on tuotavanasi?

Selkeys ja helppolukuisuus.

Useasti rekrytoinneista päättävät henkilöt ovat hyvin kiireisiä. Tämän vuoksi hakemus kannattaa otsikoida selkeästi ja tuoda pääasiat helposti luettaviksi. Pitkien hakemusten ja elämäkertojen lukuun ei ole aikaa, joten kohokohtien on noustava esiin lyhyelläkin silmäyksellä.

Osaamisen visualisointi on hyvä tapa. Toinen nopeasti silmäiltävä on erilaiset osaamisluokitukset, esim. asteikolla 0–5. Kolmas helppolukuinen on erilaiset listaukset ja luetelmat, esimerkki alla:

Mainostyökaluosaaminen
  • Google Ads
  • Metan työkalut
  • Pinterest
  • TikTok

    Otsikoi sähköpostisi huolella.

    Rekrytoijien ja yritysten johdon sähköpostiin tulee valtavat määrät viestejä päivittäin. Mieti, onko perinteinen ja kaikkien käyttämä ”Avoin työhakemus_Matti_Mallikas” se ainoa vaihtoehto? Miten herätät huomion yhdessä lyhyessä lauseessa? Keksi niin tarttuva laini, ettei viestiäsi voi jättää avaamatta.

    Älä lokeroi itseäsi liikaa!

    Tässä avoin hakemus poikkeaa mielestäni perinteisestä työnpaikkailmoitushakemuksesta. Jos haluat tiettyyn yritykseen sisään, voit joutua alussa tinkimään jostain. Anna vaikka esimerkkitehtäviä, joissa olisit valmis urasi aloittamaan.

    Follow-up!

    Luovutatko, jos et kuule yrityksestä mitään seuraavien päivien aikana? Virhe! Rekrytointia hoitavat yrityksen edustajat ovat monesti hyvin kiireisiä ja he saavat avoimia hakemuksia paljon. On kuitenkin erittäin tärkeä tuntea kontaktihenkilösi. Tavoittaako hänet puhelimen sijaan paremmin esimerkiksi sosiaalisesta mediasta?

    Kannustan siis uskaltamaan! Puolivillaisilla ja latteilla hakemuksilla ei pääse pitkälle. On uskallettava laittaa kaikki peliin! Ja muista: varmin tapa epäonnistua on olla yrittämättä lainkaan.

    Kuuntele tekemämme podcast aiheesta!

     

    Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä kirjoitukset

    Vaikuttvan videohakemuksen resepti

    Tee Linkedin profiilista entistä parempi


    Jäikö jokin asia vielä mietityttämään? Ota yhteyttä ja katsotaan yhdessä mitä voimme tehdä!


    Ota yhteyttä