Ota yhteyttä

YouTube-mainonnan mainosmuodot selitettynä - Kuulu

27 toukokuuta 2020

YouTubessa mainostaminen voi olla haastavaa monimutkaisten termien takia. Tässä blogissa avaamme YouTuben mainosformaatteja selkeästi ymmärrettään muotoon.

YouTubessa mainostaminen on tehokasta, toimivaa ja halpaa. Mainonta on ollut siellä mahdollista jo pitkään, mutta silti vaikuttaa, että YouTube jätetään monesti kampanjoinnista pois.

Kun Facebookista, Instagramista ja Googlen hakusanamainnonnasta saatavat tulokset ovat riittäviä, ei YouTuben kattavaa mainospotentiaalia välttämättä kaivata.

Osasyynä voi myös olla, että esimerkiksi Facebookin mainostyökalu on helppokäyttöinen ja sen rinnalla Google Adsin kautta tehtävä YouTube-mainonta voi tuntua mutkikkaalta – niin toteutukseltaan kuin termistöltään. YouTubella on kuusi erilaista mainosmuotoa, joilla jokaisella on oma ideaali käyttötapansa. Kaikkien hinnat muodostuvat kohdennuksen ja kilpailun mukaan. Mainoshintojen määräytymisestä voit lukea aiemmin kirjoittamastamme Google-mainonta kirjoituksestamme .

Tästä syystä päätinkin avata tässä blogissa YouTuben mainosformaatteja helposti ymmärrettävään muotoon. Jos kaipaat kattavaa yleisinformaatiota YouTube-mainonnasta, voit lukea siitä meidän aiemmasta YouTube-mainosten kohdennus -blogista.

Mainokset jakautuvat kolmeen päämainostyyppiin: TrueView In-Stream, TrueView Video Discovery ja puskurimainos.

 

Bumper-mainokset (6 sek)

Bumper-mainokset ovat lyhyitä 6 sekunnin videoita, joita ei voi skipata tai keskeyttää. Koska ydinviesti on mahdutettava kuuteen sekuntiin, kannattaa mainoksessa todellakin olla vain yksi sanoma.

  • CPM-hinnoiteltua, eli maksat jokaisesta tuhannesta silmäparista, jonka mainosvideollesi saat (CPM = cost per mille).
  • Lisää erityisesti kattavuutta, näyttötiheyttä ja bränditietoisuutta
  • Ei voi skipata
  • Rakennuspilari YouTube-kampanjalle
  • Toimii yksittäisenä mainoksena sekä osana laajempaa mainoskokonaisuutta
  • Näytetään pääasiallisesti mobiilimainonnassa. Mainosta ei pysty skippaamaan.
  • Halvin CPM in-stream videomainoksista

Vuonna 2017 tehdyssä Googlen tekemässä tutkimuksessa huomattiin, että bumper-mainokset nostivat huomattavasti brändin tunnettuutta. Tutkimuksessa käytettiin mittarina mainoksen muistamista, jolla tyypillisesti mainonnan tehokkuutta mitataan.

Katso alta esimerkkejä bumpereista

 

 

 

TrueView-mainokset

TrueView-mainokset voidaan ohittaa viiden sekunnin jälkeen. Jos katsojat eivät ohita videomainosta, videon katselukertojen määrä maksaa, kun katsoja katsoo videomainosta 30 sekunnin ajan (tai koko videomainoksen, jos se kestää alle 30 sekuntia). Katselukertojen määrä maksaa myös, jos katsoja on vuorovaikutuksessa videosi kanssa. Vuorovaikutukseksi lasketaan verkkosivustolle siirtymiseen johtavat klikkaukset sekä toimintakehotuksen klikkaaminen. YouTube itse suosittaa tekemään videosta vähintään 12 sekunnin pituinen, jos olet huolissasi YouTuben katselukertojen määrästä. YouTube Analytics ei nimittäin seuraa alle 10 sekunnin mittaisia katselukertoja.

  • Skipattava mainosmuoto
  • Käyttäjä voi valita 5 sekunnin jälkeen skippaako vai katsooko mainoksen
  • Videomainos toistetaan ennen videota, sen aikana tai sen jälkeen
  • Tästä on olemassa myös ohittamaton mainosmuoto: ei-ohitettava In-Stream -videomainos. Se on kestoltaan 15—20 sekuntia. Näistä mainoksista katsojat eivät välttämättä ole kovin innoissaan ja ohitettavuuden estäminen nostaakin yleensä videon poistumisprosenttia.

 

TIETOISUUSVAIHE: TrueView for Reach

TrueView for Reach ‑mainoksia voidaan näyttää YouTubessa ja Googlen videokumppanien sivustoilla. Parhaiten ne sopivat kampanjoihin, joiden tavoitteena on tunnettuuden ja tavoittavuuden lisääminen. Googlen omien tutkimusten mukaan nimenomaan tämä mainosmuoto parantaa erityisen hyvin mainoksen muistamista – yhdeksän kymmenestä TrueView for Reach ‑kampanjasta paransi mainoksen muistamista merkittävästi ( lähde ). Erityisesti globaalit isot brändit ovat hyötyneet tästä mainosmuodosta. Jos haluat käynnistää Google Adsissa TrueView for Reach ‑kampanjan, valitse tavoitteeksi Brändin tunnettuus ja tavoittavuus.

  • Lisää tietoisuutta ja kattavuutta kustannustehokkaasti
  • Optimoi impressioita näyttökertojen sijaan (jos haluaa maksimoida näyttökerrat, kannattaa valita TrueView in-stream)
  • Ostomuoto: tavoite CPM (target CPM)

 

HARKINTAVAIHE: TrueView in-stream

Tästä mainosvideosta on kahta muotoa: ohitettava ja ohittamaton.

Viisisekuntiset ennen varsinaista videota näkyvät mainokset voidaan ohittaa, mutta ennen videota, videon keskellä tai videon jälkeen näkyvät pidemmät, jopa 15–20 sekuntia kestävät videot on katsottava kokonaan.

  • In-stream-mainokset ovat ohitettavia mainoksia, jotka lasketaan mainostajan katselukertoihin (jos video on pidempi kuin 11 sekuntia) Esimerkki: Kuulun YouTube-kanavalla olevaa videota mainostetaan TrueView in-stream mainosmuodolla -> mainosrahalla kerätyt näyttökerrat lisätään mainostetun videon katselukertoihin, jolloin orgaaniset ja maksetut näyttökerrat lasketaan yhteen.
  • In-stream mainoksista maksetaan vain silloin, kun:
  1. Mainosta katsotaan 30 sekuntia (tai loppuun, jos mainos on alle 30 sekuntia)
  2. Mainosta klikataan tai katsoja suorittaa muun toiminnon (esim. siirtyminen mainostajan verkkosivuille tai mobiilisovelluksen lataus)
  • Ostomuoto: cost-per-view (CPV) – saatavilla myös Maximize lift* -tarjousratkaisulla

Esimerkkejä TrueView-mainoksista löydät täältä .

 

*Maximize lift:

  • Brand lift -tarjousratkaisu
  • Optimoi TrueView in-stream mainoksen tehostamaan harkintavaihetta
  • Keskittyy näyttämään mainoksia ihmisille, jotka todennäköisesti harkitsevat tuotemerkkiäsi (brändiä) tai tuotteitasi

 

TrueView discovery (CPV)

Nämä mainokset näkyvät YouTuben hakutulosten seassa. Varsinaisen hakutulossivun lisäksi mainoksia näytetään myös videon katselusivulla sekä YouTuben etusivulla. Tämä mainosmuoto toimii hyvin, kun haluataan mainostaa tuotetta tai palvelua samaan aiheeseen liittyvissä videoissa.

  • Mainosmuoto sponsoroidulle sisällölle
  • Mainostettu sisältö (video) näytetään mainostettuna videona YouTube-kotisyötteessä (home feed), katselusyötteessä (watch feed) ja hakutuloksissa
  • Pyrkii saavuttamaan katsojat avainhetkellä, kun he etsivät tai katsovat sisältöä Youtubessa
  • Toimii hieman eri tavalla kuin TrueView in-stream mainokset: katsojat klikkaavat itse videota vs. annetaan mahdollisuus skipata mainos viiden sekunnin kuluttua

 

TOIMINTAVAIHE: TrueView for Action

TrueView for Action ‑kampanjoiden pyrkimyksenä on saada liidejä ja konversioita toimintakehotusten, otsikkotekstin peittokuvien ja päätösruutujen avulla. Voit siis kehottaa katsojia esimerkiksi tutustumaan tuotteeseesi tai palveluusi tai antamaan yhteystietonsa.

  • Skipattavia in-stream mainoksia, joiden tavoitteena on ajaa liikennettä verkkosivuille
  • Ostomuoto: CPA ja maksimoi konversiot
  • TrueView for Action on saatavilla vain YouTube ja Google Video partnereille

Toivottavasti tämä helpottaa kynnystä ottaa YouTube mukaan mainoskampanjoiden toteutukseen! Jos haluat kattavan tietopaketin liittyen YouTuben analytiikkaan, katso kirjoittamani blogi YouTuben algoritmista ja analytiikasta.

Kuulu kouluttaa, katso koulutuksemme ja ota yhteyttä mietitään sitten yhdessä mitä voimme tehdä! 

Pyydä koulutustarjous